Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

     

KULTTUURIVAIHTOA 


Kokeilin uutta "aluevaltausta" viemällä valokuvanäyttelyni VUOKSI -voimaa ja vaikutteita, rajantakaiseen naapurikaupunkiin Svetogorskiin. 

Yllä tulkki Helena Roihan venäjäkäännös näyttelyjulisteesta sekä näyttelyesite Vuoksesta ja näyttelyn synnystä. Kovin moni %suomalaisista ei osaisi tuota lukea muutenkaan, mutta ei ainakaan kun teksti meni digitoituna ja kutistettuna noin suttuiseksi.

                 VUOKSI -voimaa ja vaikutteita Svetogorskissa

    Jotain kymmenisen vuotta sitten luin lehdestä Imatran ja Svetogorskin aloittavan kaupunkien välillä kulttuuriyhteistyön. Siitä lähtien olen etsinyt kanavaa jolla voisin osallistua tuohon hankkeeseen valokuvanäyttelyllä. Minulla oli jo silloin useita näyttelykokoelmia esitettäviksi hyvinkin nopealla hälytysajalla.
    Hankkeen luonteen vuoksi tarvitsisin mukaan venäjätaitoisen kaupungin edustajan, joka olisi vieläpä mahdollisimman orientoitunut asialle, en toki kovin aktiivisesti etsinyt, kunhan kuulostelin. Sellaista ei vastaan kävellyt, ja asia pitkittyi kunnes tämän vuoden (2008) talvella kävin kaksoiskaupunkiseminaarissa. Tausta-ajatuksena että jospa löytyisi jokin polku omaan asiaani. Kahvitauolla hankkiuduin kupposen kanssa miesseuraan joka näytti tarkoitukeen sopivalta.

    Ja se naula veti! Pöydässä oli mm. kaupungin kaksoiskaupunkiasiaa hoitava, sujuvasti venäjää puhuva, pyöräilyäkin harrastava, Imatran kaupungin kehityspäällikkö Heikki Laine. Häntä muistutin edellisenä syksynä Svetogorski-pyöräilyllä mainitsemastani näyttelyjutusta. Heikki tarttui asiaan heti, lähdimme välittömästi juttusille paikalla olevan svetolaisen kulttuuri-johdon kanssa, ja he taas tarttuivat asiaan innolla: hyväksyen idean siltä seisomalta ja vähääkään epäröimättä. Kauan muhinut hankkeeni sai nyt ns. lentävän lähdön.

    Niin hyvältä kuin tämä lähtö vaikuttikin, sen aikataulu osoittautui heti jopa ongelmaksi: vajaan seitsemän viikon kuluttua olisi Imatran ja Svetogorskin yhteinen Kaupunkipäivä, jolloin näyttelyn pitäisi olla esillä Svetogorskin kulttuuritalossa. 
   Homma meni lähimain hosumiseksi. Tässä olisi ollut tarpeen erityinen lähtöprosessi jossa olisi pohdittu asiat, mitä tehdään ja miten. Hankkeen toimijoinahan oli kolme osapuolta: minun lisäkseni Imatran ja Svetogorskin kaupungit. Olen aina ennen oppinut tekemään näyttelyn omin toimin kunhan saan tilan ja luvan, mutta tämä oli paljon muutakin. Kaikenkaikkiaan kuitenkin homma meni loppujen lopuksi tyydyttävästi läpi. Erinomainen uusi exstrakokemus kaiken entisen lisäksi. 
   Kiire aiheutti kuitenkin haittaa myös siten, että niin avajaiset, kuin tiedotuskin siitä joutuivat kärsimään.

   Minähän en muutaman tervehdys- ja jonkin kiitos -sanan lisäksi ymmärrä venäjän kielestä ns. hölkäsen pöläystä, joten yksistään ei olisi ollut mitään mahdollisuutta ja koko ajatus lähtikin puolestani kaksoiskaupunkihankkeen kulttuurivaihdon pohjalta. Ratkaisevana onnistumisen pelastajina toimivat imatralaiset venäjäntaitajat, aiemmin mainitsemani Laine ja ammattitaitoinen kielenkääntäjä Helena Roiha, joka teki varsinaisen työnsä ohessa suuren työn julisteiden ja esitteiden parissa sekä muissa järjestelyissä. Venäjän puolella asiaa hoiti suomeakin hyvin puhuva kulttuuritalon henkilö Jevgeni Ingatjev.

    Puuha lähti osaltani liikkeelle tietenkin siitä, että saisin luvan päästä Venäjälle, eli viisumin hankinnasta.  Jätin asianomaisen hakemuksen toimitsijalle joka ennusti luvan tulevan kuukauden sisällä. Viisumi tuli kuitenkin vasta 6 viikon kuluttua ja aika meni päivän yli siitä, että, olisin päässyt itse viemään kuvat rajan yli, mutta itse sentään pääsin näyttelyn pystyttämään sekä avajaisiin, joka oli kuitenkin pääasia.
   Imatran kaupungin toimesta oli kuvat siis toimitettu rajan yli paikanpäälle, kun lähdin ripustamaan näyttelyä. Kotoani on sinne vain noin 12 kilometriä, ja fillaroiden laskin siinä menevän rajanylityksineen noin tunnin (polkupyörällä rajan ylitys käy todella sukkelaan ja siihen asti aika piti). Katsoin puutteelliselta kaupunkikar-talta reitin josta en luullut voivani erehtyä. Niin kuitenkin kävi että en Kulttuuritalolle suoraan sattunut ja sitten harhailinkin katuja niin, että myöhästyin sovitusta ajasta lähes tunnin. Siinä tuntee itsensä aika avutto-maksi kun eksyy, eikä ymmärrä katunimistä mitään eikä saa sanottua kenellekään mitään. -Tulihan kaupunki tutuksi-. Ripustus sujui vanhalla kokemuksella sitten sutjakkaasti. Tämä näyttelykokonaisuus käsittää yli 50 työtä, mutta tänne niitä sopi ripustustavan vuoksi vain puolet.

                                                                    NÄYTTELY SEINÄLLÄ

  
Muutaman päivän kuluttua oli sitten näyttelyn avajaiset, jonne lähdin autokyydissä jota ajoi virkansa puolesta Esa Kaplas. Mukana oli myös, -tietenkin- tulkki Roiha. Menoaikaa piti olla riittävästi, mutta raja kakisteli niin paljon, että jälleen myöhästyimme. Noin puoli tuntia oli liikaa joillekin, mm. koululaisryhmälle. Se oli suuri harmi.

   Paikalla oli kuitenkn kiitettävästi juuri Vuoksesta kiinnostuneita vieraita mm. kaupungin kulluurijohtoa, ja yksi nimenomaan Vuoksen historian tuntija, joka puhui vähän suomeksikin joten asiaa riitti. Svetogorskin puolella näyttelyyn suhtauduttiin mainiosti (siitä myöhemmin, kun kaikki selviää lopullisesti).
Yksi kuitenkin puuttui, -oman kaupungin lehdistö. Suomen puolella lehdet eivät suostuneet kertomaan näytte-lystä sanallakaan. Mistäkö torjuminen johtui? Täkäläiset lehdet eivät ole kovin myönteisesti suhtautuneet kaksoiskaupunkiprojektiin ja, alkaako kiintiöni lehtien palstoilla täyttyä, heh. Olisihan uutisoinnin voinut hoitaa hyvinkin pienellä tekijän maininnalla, mutta ei palstatilaa millinmilliä. Selittelyjä hylkimiseen kyllä tuli.
   Tämä oli kuitenkin ensiesiintymiseni Suomen rajojen ulkopuolella, eikä kukaan suomalainen liene aiemmin esittänyt valokuvanäyttelyä Svetogorskissa. Tähän olin valinnut parhaimman tilanteeseen sattuvan työni: tämän kokoelman olen nimennyt tuotantoni päätyöksi. Erittäin kattava tutkielma Vuoksesta joka on lisäksi, ikuisesti, näitä kaupunkeja yhdistävä tekijä. Halusin myös esittää parasta osaamistani joka on mustavalkoisen materiaalin työstäminen. Jos jatkoa seuraa, tulkoon sitten vaikkapa väriä.
 Yllättävän lisähyvän tähän toi se, kun jälkeen päin sain tietää, että tilalla on normaalisti päivätaksat ja tämä kolme kuukautta oli täysin maksuton.
   Siinä, että ne kolme lehteä joille projektista ilmoitin, eivät noteeranneet mitenkään, laiminlöivät mielestäni tiedotusvelvollisuutensa jättämällä mm. imatralaiset ja käytännössä koko Suomen asiasta tietämättömäksi. 
   Näille lehdille nimenomaan ilmoitin, että näyttelypaikalle on kieltätaitamattomien vaikea päästä kun paikka ei ole varsinaisesti päivittäin auki vaan asiansa pitää osata ovella selittää, joten on hyvä ilmoittaa minulle niin yhdessä pääsemme perille. Kuinkas kävikään: kaupunkimme oma päivittäinen lehti lähetti ainoan viisuminhaltijatoimittajansa asialle minulle ilmoittamatta. Toimituksen häpeäksi voidaan laskea se, että toimittaja teki hukkareissun. 
  


Vieraskirjaan tuli muutama sivu kommentteja, -joista en ymmärrä yhtikäs mittää. Hieman kummastuttaa se,

että kaikki merkinnät ovat muutamalta alkupäivältä. Näyttelyn lopussa kirja ei ollut paikallaan. Missähän se oli, ja kuinka kauan?

   Näyttelyn järjestäminen on aina iso juttu, mutta varsinkin kun tässä tuli vastaan täysin minulle ymmärtämätön kieli, edes melkoinen oma asiantuntemus näyttelyhommista ei kielimuuriin auttanut. Kaikesta kuitenkin selvittiin.
   Erikoista ja yllättävää oli se, että Svetogorskin kulttuuritalon näyttelytilaan ei noin vain ollut pääsyä joten kävijämäärä lienee jäänyt melko pieneksi. Ulko-ovi on auki, sisällä on tiskin takana henkilö, mutta ainakin kielitaidottoman oli vain todettava, että ovet ei aukene meille. Kuvat olivat esillä kolme kuukautta, kävin siellä kaksi kertaa sopimalla puhelimitse Jevgenin kanssa.

   Yllätys yllätys, nyt 22.9.2009, yli vuoden odottelun ja patistelun jälkeen joudun toteamaan, että tapahtuman loppusilaus jäi svetolaisten puolelta täysin hunningolle: Jevgenin lupaamaa, siellä  tehtyä TV-juttua näyttelystä ei tullut (jutun olemassaolon todisti myös alussa mainittu Heikki Laine), vaan melkein vääntämällä saamani lähetys oli ainoastaan CD-levylle huonosti kopioituja omia kuviani 13 kpl. ja piti olla Tv-ohjelma näyttelystä. Huh heitä.  
   Jevgenin avajaisissa ottamia kuvia en saanut vuoden "ahdistelusta" huolimatta ainuttakaa. Olkoon. Yhteisaskartelu heidän kanssaan jäi näköjään siihen, vaikka alussa vähän toisin puhuttiin.


©2017 Reino Pelkosen kotisivut - suntuubi.com