Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

KUVA: Safarin yhteiskuva Kaunispäällä. On tämä paikka 25 vuodessa hurjasti muuttunut.

Valokuvauksen erikoisliike Helios järjesteli noihin aikoihin fotosafareita. Joku oli peräti Afrikan villieläinkohteisiin, mutta muutama oli myös Suomen Lappiin.

Osallistuin viikon kestäneelle Lapinkierrokselle.
Porukkaa oli kaikkiaan liki 40 henkeä. Retki alkoi Kouvolasta yöjunalla Rovaniemelle, josta jatkettiin Oppipoika-hotellilta viidellä pikkubussilla aamulla 2.7. 1983.
Autojako kävi hyvin kameramerkkien mukaan. Itse olin Nikon-porukassa.
Safari kiersi loistokkaassa kesäsäässä noin koko Lapin, alkaen ajelulla Sallaan jossa ensimmäinen yö Revontuli-hotellissa.

Siitä matka jatkui heikkoa soratietä Tulppioon, jossa seuraava yö. Rajavartion tornista käytiin katsomassa Korvatunturi. Siellä kiivetessä lähes uudesta kameralaukusta irtosi solki, josta hyvityksenä sain myöhemmin kokonaan uuden, toisen laukun. Vähintäänkin reilua.
Tulppiossa Kemijoenrannan saunassa kaukolinjan bussikuski kertoili jännittäviä karhunkaatotarinoitaan.

Seuraavat kaksi päivää kuluivat Sariselän ja Kiilopään tunturiseutuihin tutustuen patikoimalla. Silloin söin ensimmäisen kerran poronkäristystä, ja voi mahoton miten hyvää.

Matkan jatkuessa porukka jakautui Inarissa Kaamasen tien risteyksessä kahtia seuraavaan aamuun asti. Oli kaksi mahdollisuutta: joko lähteä rankalle retkelle Kevon kanjonille tai keskiyölle luvattuun poroerotteluun Ailigastunturille. Näistä kahdsta mielenkiintoisesta mahdollisuudesta ei kuitenkaan ollut vaikea valita pääsemistä kuvaamaan yöttömänä keskiyönä poroerotustapahtumaa. Sieltä sainkin kuvan joka reissaili useitä näyttelyitä pitkin maailmaa.
Matka jatkui nyt taas täydellä porukala Riutun raja-asemalla Norjan puolelle ja Karasjoen vartta Kautokeinoon josta Kivilompolon tullista takaisn Suomeen, ja vielä Vuontispirttiin yöksi. Melkoinen päiväurakka kun yö oli mennyt toisilla Kevolla ja toisilla poroerotuksessa.

Seuraavana päivänä patikointia Ounas-Pallastuntureilla, mm. Taivaskerolla. Sitten vain Rovaniemelle ja erinomainen "koko Lapin kierros" oli paketissa.

Lapin ja valokuvauksen merkeissä tulkoon näinkin vanha tarina kerrotuksi. Olihan se varsinainen fotoilumatka, ja erinomaisen onnistunut. --missähän kunnossa matkakavereitten fotoiluharrastus lienee nyt--? jos satutte tänne, niin KERTOKAA. Vaikkapa vieraskirjassa tai sähköpostilla.

©2017 Reino Pelkosen kotisivut - suntuubi.com