Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KUVA:
Tämä heikohko, lehdestä kopioitu kuva kertoo tapahtumapaikan.
Pieni rengastettu täplä aivan vasemmassa yläreunassa on kesäpaikkamme.

Merkitsenpähän tähän runsas 8 vuotta sitten sattuneen tapauksen kun karhu surmasi lenkkeilemässä olleen miehen Rukolahdella. Tapahtuma sattui lähellä mökkiseutujamme.

Kirjoitan tähän mökkikirjaan merkitsemäni tekstin tarkasti sen hetken tunteitten mukaisesti:
 
  "Salosaarella, kesäpaikkamme maisemissa muutaan kilometrin säteellä asusteli ihmisiin tottunut karhu muutaman vuoden ajan. Se vieraili v.-96 ahkerasti saaren kaatopaikalla, joka oli ajoittain sen takia suljettuna. Saman vuoden keväällä löytyi 100 metrin päässä pihaltamme jätökset ja v.-97 nähtiin Annin kanssa tämä otus pötkimässä pakoon lähellä paikkaa jossa se nyt tapasi kuolemansa. V -98 kuvasin tassunjäljet 2,5 km. mökiltämme tien varresta. Se on hätyytellytuseinSalosaaren asutusalueitten pihoilla sekä ajellut takaa pyöräilijää ja suunnistajaa tien vierellä.
  Kaikki tiesivät että karhun ja ihmisen reviirien päällekkäisyys ei voi päättyä sopuisasti. Päin vastoin, pahakin onnettomuus oli odotettavissa, mutta viranomais -ja poliitikoreppanat eivät uskalla olla eri mieltä eläintarhojen pöröönalleja ihastelevien reppanoitten kanssa.
  SITTEN SE TAPAHTUI. 17.6.-98 lähti rajavartioston kouluttaja, eränkävijä/suunnistaja Kari Pulkkineniltalenkille Salosaaren metsäautotielle. Ilmeisesti, huomaamattaan juoksi emokarhun ja poikasen välistä jolloin karhu hyökkäsi sillä seurauksella, että ensimmäisen kerran tällä vuosisadalla tiettävästi koko pohjoiseuroopassa ihinen joutu karhun surmaamaksi.
  Etsintäpartio löysi tapauksen aamuyöstä. Karhujahti aloitettiin 27 miehen voimin  ja ajo päättyi muutaman tunnin kuluttua emon ja sen erauspennun (=ylivuotinen) ampumiseen noin kilometrin päässä (linnuntietä) mökiltämme. Saman metsitetyn pellon laidalla jossa vuosi sitten oltiin karhu nähty.
  Takuita siitä että karhu on kaikissa tapauksissa sama, ei ole, mutta on se mahdollisimman todennäköistä.
  Omako mielipiteeni?  Karhu ei ole ihmisen vihollinen, eikä se ole nyt yhtään vaarallisempi kuin ennenkään. Mahdollisesti tuhat karhua Suomeen mahtuu, mutta nyt niitä on paljon väärissä paikoissa."

©2017 Reino Pelkosen kotisivut - suntuubi.com