Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 Ajokki vietynä sisälle yöksi takasi matkan jatkumisen huomenna

  1. päivä. Heinäkuun lämpimänä sunnuntaiaamuna v.1993 käynnistin fillarini Imatralla päämääränäni Pello tuolla Tornionjokilaaksossa noin 840 km:n päässä.
Ensimmäisen päivän reitti kulki Puumalan ja Juvan kautta Virtasalmelle johon matkaa kertyi 144 km.
-Siellä kävi sillä lailla että suuri leirintäalue oli palokuntanuorten kesäleirinä yksityiskäytössä johon muilla ei ollut asiaa! Asiasta kuulin Juvalla, joten olin jo osannut varautua tilanteeseen, mutta rohkenin olettaa, että kyllä sieltä yhdelle paikka löytyy. Jos ei muuta niin aidan ulkopuolelta.
-Tulin portille puoli 9 illalla yli puolen vuorokauden polkupäivän tehneenä. Kerroin portinvartijalle asian, ja että jospa parin neliön vapaa nurmiläntti löytyisi. Hän ymmärsi asian epäröimättä ja lähti järjestämään asiaa. Tultuaan osoitti sadan metrin päähän, että tuolla on tilaisuuden vartijapoliisien koppi, sieltä järjestyy. Olihan turvallisen oloinen yö, eikä maksanut mitään. Nuori poliisimies vielä tarjoutui avittamaan teltan pystytyksessä.

  2. päivä. Aamulla selvisin niin aikaisin matkaan, että ketään muuta tuosta noin kahden tuhannen joukosta ei näkynyt. Matka jatkuu Pieksämäen kautta Suonenjoen ja Rautalammin kautta Istuinmäkeen josta tavoitin puhelimella silloin Konnevedellä asuneen Mauri -veljen,
jonka perheelle sitten ajoin 10 kilometrin lisälenkin yöksi. Toisen päivän matka 132 km.

  3. päivä. Kolmannen päivän aamuna jatkan matkaani pienehköjä teitä länteen kohti nelostietä. On ollut rattoisaa ajella pienehköjä- ja vaihtelevia teitä poikkipuolin maata. Nyt on muutaman kymmenen kilometrin päässä eurooppa 4:n, jota voin ajaa risteyksiä vahtaamatta 240 km. Ouluun, ja vieläpä Tornioon asti.
-Ennen sitä on kuitenkin selvitettävä matkan pahin osa: Ahveniselta alkaa 20:n kilometrin pätkä remontin alla olevaa tietä, täysin myllättyä, irtosoraista ja -kivistä, jossa koneita väistellen pitää etsiä ajoväylänsä. Tuolta kurimukselta pelastaa eteen tupsahtava valtatien risteys. Nelostie kuitenkin yllättää kielteisesti: kuuman kesäisen iltapäivän ruuhkainen liikenne suorastaan haisee tervalle ja asfaltille, ja kapeahkon tien laitaan merkitty parinkymmenen sentin ajoliuska ahdistaa. Ajan sinä iltana vain pari tuntia Pihtiputaalle jossa yövyn hotellin pikkumökissa. Tähän sattuu samaan aikaan yksinäinen miespyöräilijä joka on matkalla Kolarista Helsinkiin. Hän valittaa kovaa vastatuulta, minä en, koska on päinvastainen suunta. Päivän ajo jää hieman alle sataan kilometriin.

  4. päivä. Aamulla matkaa jatkaessani tie tuntuu ystävällisemmältä kuin illalla: aamu on viileämpää, on vähemmän liikennettä ja päivän mittaan pikitien oloihin tottuu. Suunnilleen puolimatkan grouvissa Venetpalossa lipitän tätä varten itselleni lupaamani oluen. Putelia ostaessani kuulen radiosta tulevista sateista, ja pohjoisesta tuleva autoilija kertoo ajaneensa vuorokauden sateessa -huhhuh. Just sinne olen menossa! Sadetta ei kuitenkaan tule, ja ajankin sinä päivänä pahjanmaan lakeuksilla ja valtakunnan pisintä suoraa hulppeassa myötätuulessa 170 km. yöksi Ala-Temmekseen.

  5. päivä. Kun starttaan aamulla uskollisen ajokkini pikkumökin pihasta, on matkaa Ouluun jäljellä 30 kilometriä. Halusin nähdä betoniin valetun laivan ja löydänkin torille hyvin. Sattuu olemaan juuri 16.6., nimipäiväni, jonka kunniaksi käyn laivan kahvilassa virkistäytymässä. Viivyn lähistöllä pari tuntia ja pitäisi lähteä kohti Kemiä, mutta eipä tienviitat oikein osaa sopivinta tietä minulle kertoa, mutta sain alkumatkan oppaaksi matkastani kiinnostuneen nuoren miehen. Jonkin matkaa sitten itsekseni ajeltuani sain niskaani sen ennustetun sateen hyvin rankkana ja kylmänä. Huomasin ison tien reunaa rekkojen seassa vastatuuleen veivatessani kevyen sadeviitan hyödyttömyyden.
Kädet kohmeessa ja muutenkin viluisena kurvaan Yli II:n leirintäalueelle jossa nakersin vähät leipäpalaseni ulkona ja soitin Olhavalle johon vielä illan mittaan raahauduin. Mökissä väänsin lämpöä lisää ja ripustin vaatteet kuivumaan. Nyt ei ollut kivaa, ajoa vain 100 kilometriä ja huomisen sään ennusteet hyvin huonot.

  6. päivä. Yllätys yllätys. Aamulla herättyäni kuudelta sää on mitä herkistävin ja laittaudunkin reippain mielin matkaan kohti Torniota. Sateen jälkeisen aamun kosteus, vasten vasemmalta puolelta metsän välistä nousevaa aurinkoa häikäisee hienoudellaan, yön kosteus siivilöityy taianomaisen hentona väreilynä ohi häilyvissä koivuissa. Tunteen kaksinkertaistaa muisto eilisestä päivästä.
Torniossa, juuri ennen siltaa olevassa risteyksessä häivähtää mielessä sama olo kuin aiemmin Viitasaarella nelostielle tullessani: ensi kerran on silmieni edessä osoitus matkani päämäärästä -tienviitta oikealle, PELLO 122 -. Tätä suorinta tietä en kuitenkaan käytä vaan koska tänne asti olen fillaroinut niin on pakko piipahtaa naapuriin. Poljen Haaparannan puolelle. Käyn Maakuntamuseossa varsin laadukkaasta taidenäyttelystä hankkimassa matkan kulttuuripläjäyksen ja jatkan siitä Kukkolaforsenin kuohujen kautta yöksi Harju-Gordeniin. Harju-Gorden on mukava, lakkautetun koulun miljööseen rakennettu matkailijoitten levähdyspaikka jossa myös suomenkielinen isäntä/emännöinti. Koko matkan ehdottomasti antoisimmalle päivälle kertyi mittaa 115 kilometriä.

  7. päivä. Päivän aluksi tein pienen sivupolkaisun Matkakoskella. Rattoisan vaihtelevassa säässä palaan Ylitorniossa Suomen puolelle. Matkan alkaessa olla lopuillaan, nautiskelen lopuista ajellen hissukseen. Aika pahan sadekuuron saan ohi viivyttelemällä napapiirin Tuomaanpajassa ostaen urakoinnin muistoksi mustan lerppalierisen huopahatun.
Saavun retkeni päätepisteeseen Veijo -veljen talolle lauantai-iltana tuntia ennen kuin Anni ja Carita tulevat sovitulla tavalla autolla.

  --Seuraavana aamuna lähetän ajokkini bussissa kotiin ja jatketaan kolmistaan Matzdalla Levin ja Kuusamon kautta Imatralle. Tähän matkaan käytimme kolme päivää.

©2017 Reino Pelkosen kotisivut - suntuubi.com